Tilinteko

Tilinteko

Tilinteko

Hinta 15,90 € 29,90 €

John Grisham, WSOY 2019

Mikä erottaa sankarin rikollisesta?
Herkkupala juridisen jännityksen ystäville - Grishamin parhaaksi kehuttu teos!
Pete Banning on rakastettu hahmo mississippiläisessä kotikaupungissaan: palkittu toisen maailmansodan sankari, hyvä ja harras maanviljelijä. Eräänä aamuna vuonna 1946 hän nousee varhain, ajaa kaupunkiin ja tekee kaamean rikoksen. Sen paremmin oikeudelle kuin perheelleenkään hän ei kerro syytä teolleen ja on valmis viemään motiivin hautaansa.
Grisham vie lukijansa matkalle 40-luvun syvästä etelästä sodan viidakoihin, mielisairaaloihin ja lopulta oikeussaliin, missä Banningin puolustusasianajaja yrittää pelastaa miehen kuolemantuomiolta.
”Murhamysteeri, oikeussalidraama, perhesaaga, kasvutarina, sotakertomus, aikakauden kuvaus: Tilinteko todistaa, ettei Grisham ole silkka trilleritehtailija.” - USA Today
John Grisham (s. 1955) on jo vuosikymmenten ajan ollut yksi maailman arvostetuimmista ja menestyneimmistä jännityskirjailijoista. Hän on koulutukseltaan lakimies, ja usein hänen romaaninsa sijoittuvatkin oikeussaliin. Monia Grishamin teoksia on filmatisoitu ja hänen kirjojaan on ilmestynyt kymmenillä kielillä. 

Saatavuus
Varastossa

WSOY. Kovakantinen. 471 s.

Käännetty kaunokirjallisuus

ISBN: 9789510441985

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 6.5.2020 alkaen.

Verkkokauppa ja tuotteet

Somerkirja Oy 1869498-7(jäljempänä verkkokauppa).

Verkkokaupan yhteystiedot:
Sähköposti: kirjakauppa(at)somerkirja.fi
Puhelin: 044-7831084
Postiosoite: Joensuuntie 36, 31400 Somero

Nämä toimitusehdot soveltuvat tuotteiden tilaamiseen verkkokaupassamme sekä vastaaviin toimituksiin.

Verkkokauppamme myy tuotteita yksityishenkilöille Suomessa. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin, joten tutustuthan toimitusehtoihimme joka kerta etukäteen kun tilaat tuotteita verkkokaupastamme.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Tekemällä tilauksen hyväksyt henkilötietojesi käyttämisen. Katso Tietosuojaseloste. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihimme.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Collector Lasku/Osamaksu

Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden ajalle.

Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39. Lisätietoja www.collector.fi

Saat täydelliset ehdot ja tiedot Collector Laskusta ja Tililuotosta seuraavista linkeistä:
Tarkempi palvelukuvaus: https://www.collector.fi/henkiloasiakkaat/maksa-laskulla/
Yleiset lasku- ja tililuottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/Credit_terms_All_FI.pdf
Vakiomuotoiset Eurooppalaiset kuluttajaluottoehdot: https://www.collector.se/upload/Partners/Agreements/SVM/SECCI_FI.pdf

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteyttä joko puhelimitse 044-7831084 tai sähköpostilla kirjakauppa(at)somerkirja.fi. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Toimitus

Tilauksia postitetaan arkipäivisin. Varastosta toimitettavien tuotteiden toimitusaika on yleensä 2-5 arkipäivää. Mikäli toimitettavat tuotteet ovat tilaustuotteita, toimitusaika on yleensä 1-3 viikkoa. Mikäli tilattu tuote on päässyt loppumaan, ilmoitamme siitä sinulle mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään seuraavana arkipäivänä. Toimituskulut määräytyvät valitun toimitustavan mukaan. Näet toimituskulut verkkokaupan kassatoiminnossa ennen tilauksen lopullista hyväksymistä.

Nouto myymälästä 0€.

Toimituksen käsittelymaksu 6,90€ (ei palauteta).

Mikäli haluat lähetyksen esim. suoraan kotiisi, ole yhteydessä liikkeeseen puhelimitse 044-7831084 tai sähköpostilla kirjakauppa(at)somerkirja.fi.

Palautusehdot

Ennen tilauksen toimitusta tilauksen voi peruuttaa kirjallisella ilmoituksella sähköpostitse.

Tuotteilla on täysi 14 vuorokauden palautusoikeus. Palautettavan tuotteen tulee olla alkuperäispakkauksessaan, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Palautuksesta tulee ilmoittaa ennakkoon sähköpostitse kirjakauppa(at)somerkirja.fi. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle. Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi. Palautamme rahat maksuun kun tuote on palautunut liikeeseemme.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Tarkistathan toimituksen heti sen saatuasi. Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 14 päivän kuluessa joko puhelimella 044-7831084 (arkipäivisin klo 9-17) tai sähköpostilla kirjakauppa(at)somerkirja.fi, niin saamme virheen korjattua. Kuluttajakaupassa noudatamme virheitten osalta pakottavia kuluttajasuojalain virhevastuusäännöksiä.

Somerkirja Oy ei vastaa mistään tilaukseen, toimitukseen tai tuotteeseen liittyvästä tai mistään edellä mainitusta aiheutuneesta välillisestä tai välittömästä tai muusta vahingosta paitsi siihen asti kuin pakottava määräys kuluttajanasuojalaissa tai muussa pakottavassa laissa on kyseisen vahingon osalta toisin määrännyt.

Erimielisyydet

Pyrimme sopimaan tilaustasi koskevat mahdolliset erimielisyydet ensisijaisesti sopimalla, joten otathan ensisijassa yhteyttä liikkeeseemme sopiaksemme asian.

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit